Tutkiva oppiminen - järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä
Kirjan tekijät esittivät tutkivan oppimisen mallin ensimmäisen kerran vuonna 1999. Mallissa on keskeistä se, että yksilöt ja yhteisöt ohjaavat omaa oppimistaan asettamalla ongelmia, rakentamalla omia käsi[...]
Psykologia! on aivan uudenlainen lukion psykologian oppikirja, jonka tavoitteena on herättää mielenkiintoa ja sytyttää oppimisen iloa. Psykologia! tukee oppimista ja ajattelun kehittymistä monin eri tavoin. Se on jäsennetty selkeästi viideksi eri lähestymistavaksi. Ne muodostavat psykologia[...]
Psykologia! 2 Ihmisen kasvu ja kehitys tarjoaa monipuolisen katsauksen ihmisen elämänkaareen vauvaiästä vaariin asti. Teoksessa käsitellään innostavalla tavalla paitsi psykologian klassikot, myös ihmisen kehitystä koskeva tutkimustieto.[...]
Psykologia! 3 Ihmisen tiedonkäsittelyn perusteet käsittelee ihmistä tiedon käsittelijänä. Asiat esitetään tapausten ja jännittävien ongelmien kautta, jotta ne avautuvat helpommin. Teemoja ovat mm. muistin toiminta, uni, tietoisuus sekä aivojen ja subjektiivisen kokemuksen suhde.[...]
Tämä lukion psykologian neljäs kurssi vie lukijansa kohti yhä kiehtovampia psykologian kysymyksiä. Kurssin keskeinen iso kysymys on se, miten motivaatio, järki ja tunteet kietoutuvat yhteen. Johdannossa autamme lukijaa muodostamaan teoksesta kokonaiskuvaa Psykologia! -sarjan aikaisemmista osis[...]
Tämä lukion psykologian viides kurssi käsittelee ihmisen persoonaa, mielenterveyttä ja psyykkistä hyvinvointia. Tekijäryhmän lisäksi kirjoittajiin kuuluu myös kliinisen psykologian asiantuntijoita. Kirjan ensimmäisessä pääjaksossa persoonallisuuspsykologian perusteet käydään läpi my[...]
Uudistettu Psykologia! 1 innostaa, motivoi ja koskettaa. Opittua tukee ymmärrettävä kieli ja visualisointi. Kirja tarjoaa perusymmärryksen aivojen toiminnasta, käyttäytymisen psykologiasta, kognitiosta, tunteista ja motivaatiosta sekä sosiaalipsykologiasta. Se sisältää myös ymmärrettä[...]
Aiotko opiskelijaksi? on jokaisen ylioppilaskirjoituksiin ja valintakokeisiin valmistautuvan oivallinen apuväline. Kirja auttaa lukijaa arvioimaan omaa opiskeluaan ja kehittämään oppimistaitojaan ja muistiaan. Se perustuu tuoreimpaan kasvatuspsykologiseen tutkimukseen ja sisältää runsaasti it[...]
Psykologia! 3 Ihmisen tiedonkäsittelyn perusteet käsittelee ihmistä tiedon käsittelijänä. Asiat esitetään tapausten ja jännittävien ongelmien kautta, jotta ne avautuvat helpommin. Teemoja ovat mm. muistin toiminta, uni, tietoisuus sekä aivojen ja subjektiivisen kokemuksen suhde.[...]